Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

VÄHÄHAARAN KOTA ON VALMIS - avajaisissa eläydyttiin kotatunnelmaan ja ihasteltiin lopputulosta

01.10.2009

Vähähaaran Kotiseututalon pihapiiriin nousseen kodan avajaisia vietettiin lauantaina 26.9. kauniissa syyssäässä. Kota ja tunnelmallinen tulenhehku kodan hämärässä keräsi paikalle viitisenkymmentä iloista avajaisvierasta. Tilaisuuden aluksi piti Vähähaara-Seuran puheenjohtaja ja kotahankkeen ideoija Sari Mäkelä avajaispuheen, jonka yhteydessä hän kiitteli kotatalkoisiin osallistuneita talkoolaisia ja rakennustarpeiden lahjoittajia. Hän myös toivoi, että kota jatkossa Kotiseututalon tavoin tulisi toimimaan vähähaaralaisten kiireettömänä kokoontumispaikkana, missä kyläläiset voisivat viettää aikaansa yhdessä, tavata ja vaihtaa kuulumisia.

Avajaisten kestitys oli monipuolinen, ja kun tulen loimussa paistetut makkarat ja lätyt herkullisine lisukkeineen oli syöty, juotiin päälle kunnon kotakahveet, semmoiset tulella isossa pannussa keitetyt luonnonläheiset "luomukahveet", joiden hyvää makua ei nykyaikaisilla suodatinkeittimillä tavoita. Kota itsessään herätti ihastelua sekä ulkoa että sisältä. Erityisesti kehuttiin kodan vanhalla, ajan saatossa harmaantuneella laudalla verhoiltua sisäkattoa, jonka katsottiin sopivan haettuun kotatunnelmaan täydellisesti. Myös harkitusti kattoon sijoitettuja sähkövalaisimia kiiteltiin sekä muotonsa että valonsa puolesta tunnelmaan sopiviksi.

Osittain Joutsenten reitti ry:n koordinoimalla EU-tuella rahoitettua kotaa aiotaan vastaisuudessa vuokrata myös yksityistilaisuuksiin: kokouksiin, palavereihin, pikkujouluihin, merkkipäivien viettoon jne. Kota tarjoaakin oivalliset puitteet kaikenlaisille kokoontumisille silloin, kun tilalta ja ympäristöltä toivotaan jotain erilaista, vähemmän virallista ja luonnonläheistä. Toivoa sopiikin, että kota löytää käyttäjänsä myös vuokrattavana kokous- ja juhlatilana. Puitteet ovat hienot monille hyville päätöksille ja monille muistorikkaille hetkille!

Teksti ja kuvat: Kari Heinonen

Kuvat

Avajaisvieraita kodan edustalla vaihtamassa kuulumisia

Avajaisvieraita kodan edustalla vaihtamassa kuulumisia

Vähähaara-seuran puheenjohtaja Sari Mäkelä toivoi kodalle paljon käyttäjiä

Vähähaara-seuran puheenjohtaja Sari Mäkelä toivoi kodalle paljon käyttäjiä

Risto Kero, kotahankkeen puuhamies myhäili tyytyväisenä, ja syystäkin: komea kotahan siitä tuli!

Risto Kero, kotahankkeen puuhamies myhäili tyytyväisenä, ja syystäkin: komea kotahan siitä tuli!

Kota tarjoaa mukavasti tilaa 25-30 henkilölle

Kota tarjoaa mukavasti tilaa 25-30 henkilölle

Avotuli tarjoaa mahdollisuudet moneen: avajaisissa herkuteltiin tällä tavalla

Avotuli tarjoaa mahdollisuudet moneen: avajaisissa herkuteltiin tällä tavalla

Avotuli houkuttaa miehetkin ruoanlaittoon!

Avotuli houkuttaa miehetkin ruoanlaittoon!

Heikki Kylväjä sahasi ja sovitteli kotahirret; polttopuita on nyt sitten keveämpi käsitellä!

Heikki Kylväjä sahasi ja sovitteli kotahirret; polttopuita on nyt sitten keveämpi käsitellä!

Lätyn paisto oli kiinnostavaa puuhaa nuorempienkin avajaisvieraiden mielestä

Lätyn paisto oli kiinnostavaa puuhaa nuorempienkin avajaisvieraiden mielestä

Kerttu Kero ja Heikki Koski paistopuuhissa

Kerttu Kero ja Heikki Koski paistopuuhissa

Tulosta

Takaisin

Info