Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Teatteriretki Pyynikille

01.05.2009

Vähähaara-Seura järjestää teatteriretken Pyynikin kesäteatteriin torstai-iltana 6. elokuuta. Pyynikillä esitetään Hella Wuolijoen kirjoittamaa komediaa Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle.

Matkaan lähdetään linja-autolla. Seura on varannut Pyynikiltä 50 paikkaa, niistä neljä on toisella rivillä, johon on helpompi kulkea.

Sitovat paikkavaraukset Sanna Niemiselle, puh. 0400 398989.
Lipun ja matkan yhteishinta on 32 euroa.

HUOM! Vähähaara-Seuran varaamia lippuja näytökseen ei enää ole jäljellä. Sen sijaan bussin kyytiin vielä mahtuu, mikäli mieli tekee ja onnistuu saamaan pääsylipun suoraan teatterilta. Bussimatkasta veloitetaan siinä tapauksessa muutama euro.

Lauhamon linja-auto lähtee Kotiseututalolta klo16:10, kiertää Raukonjuuren kautta ja on Kiikan uimahallilla klo 16:30 ja Vammalassa Superin pihassa klo 16:40.


Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle

Vuonna 1948 kantaesityksensä saanut näytelmä kertoo etelähämäläisestä, kivenkovasta isännästä, joka viinaspäissään rakastaa koko maailmaa. Isännän oikkuja joutuu sietämään ja oikomaan hänen autonkuljettansa Kalle-renki, joka pelastaa pulasta myös talon tyttären. Pyynikin kesäteatterin perinteiseen tapaan rooleissa nähdään huippunimiä. Pääroolia Iso-Heikkilän isäntää esittää Esko Roine ja hänen renkinään häärää Puntti Valtonen. Näytelmä on nähtävissä Pyynikin kesäteatterissa 9.6.-8.8.2009.

Tulosta

Takaisin

Info