09.06.2008
Vähähaara-Seuran kotahanke on edennyt myötätuulessa ja pohjatöiden on määrä alkaa lähipäivinä. Kota nousee kesän mittaan Kotiseututalon viereen. Kahdellekymmenelle viidelle hengelle suunniteltu kota tuo valmistuttuaan oman, tunnelmaltaan hiukan erilaisen lisän Kotiseututalon palveluvarustukseen. Vähähaara-Seuran omien tapahtumien lisäksi pihakotaa Kotiseututalon tapaan tullaan vuokraamaan myös yksityistilaisuuksiin. Pienimuotoisiin juhliin, illanistujaisiin, kokouksiin ja vaikkapa polttareiden viettoon löytää oivallisesti uutta ilmettä kodan luonnonläheisessä ympäristössä.
Vähähaara-Seuran kotahanketta voi tukea joko suorin rahalahjoituksin tai etukäteisvarauksin. Rakennustöihin voi myös käydä tutustumassa paikan päällä, myös kaikenlainen talkooapu otetaan kiitollisuudella vastaan.
Vähähaaran Kotiseututalo, puh. 03-5135710