Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Vähähaaran kota

17.01.2008

Vähähaara-Seurassa suunnitellaan kodan rakentamista Kotiseututalon pihapiiriin, talon taakse mäntyjen katveeseen. Valmiina ovat noin 25 hengen kodan piirustukset ja työn alla on avustuksen haku Joutsenten reitiltä.
Lopullisesti kodan rakentamisesta päätetään seuran kevätkokouksessa, kun rahoitussuunnitelma on valmis.

Kotahanketta rahoitetaan mm. etukäteisvarauksilla ja pääsiäisen lounaalla. Toivomme, että moni innostuu tukemaan rakennushanketta niin, että varaa kodan jo ennen maaliskuun puoliväliä. Varauskerta maksaa 150 euroa, ja se laskutetaan keväällä rakennusaikaan vain jos seura on päättänyt hankkeen toteuttaa.
Varauksia voi tehdä soittamalla Risto Kerolle 050 - 3424 922 tai Sari Mäkelälle 050 - 4133 506 tai laittamalla tietoa seuran sähköpostiin vahahaara@aetsankylat.net

Kota valmistuisi ensi pikkujoulujen viettoon mennessä. Kotaan tulee iso grilli, jossa voi valmistaa ruokaa ja keittää nuotiokahvit.

Kota on oiva paikka viettää pienimuotoisia juhlia, synttäreitä, illanistujaisia, firmojen ajatusriihiä tai muuten vain istua iltaa ystävien kanssa.

Kotavarauksien lisäksi otamme ilomielin vastaan talkoolaisia ja erilaista rakennustavaraa.

Tulosta

Takaisin

Info