22.08.2006
Sunnuntaina 13.8. järjestettiin Vähähaaran Kotiseututalolla järjestyksessä toiset Wanhanajan Ruokapidot. Teemana oli 1700-luku, sen ruoat ja ruokailutavat. Ruokailun lisäksi ohjelmaan kuului Reino Keron kirjoittama ja Marika Mäki-Laurilan näyttämölle sovittama ja ohjaama teatterikappale "Wähähaaralaisia 1700-luvun käräjillä".
Pitovieraat vietiin aikamatkalle Prutin taloon 1700-luvulle...
o
PRUTIN TALOSSA
Monenlaiset herkut vetivät Prutin talon täyteen pitovieraita, ja isännän Juha Tuomaanpojan ja emännän Leena Matintyttären lisäksi ruokavieraille viihdykettä tarjosivat paikalle hankitut taitavat musikantit. Ruokailun jälkeen isäntä ja emäntä tarjosivat ulkosalla vierailleen maistuvat rinkelikahvit. Ja kun kerran hiukan äveriäämmässä talossa näköjään oltiin, paikalle oli tilattu myös kiertelevä näyttelijäryhmä ohjaajineen. Heidän esittämänsä teatterikappale "Wähähaaralaisia 1700-luvun käräjillä" pitikin yleisön mielenkiinnon hereillä koko kestonsa ajan ja viihdytti ja hauskuutti väkeä nokkelilla repliikeillään.
Juhlavan tilaisuuden jälkeen vieraat lähtivät koteihinsa ilmeisen hyvin ravittuina ja tyytyväisinä näkemäänsä ja kuulemaansa. Niinpä pitojen isäntä ja emäntä saattoivat onnistuneen tilaisuuden jälkeen hyvillä mielin hetimiten poistua köökinpuolelle patistelemaan piikatyttöjä tiskaus- ja muihin keittiöpuuhiin! 1700-luvulla kun juhlan jälkeen arki ja arjenaskareet olivat aina vielä lähempänä kuin nykyisin; Prutin talossakin!