Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

LEMMIKKIPÄIVÄ KERÄSI VÄKEÄ

05.06.2006

Tämänvuotista Lemmikkipäivää vietettiin sunnuntaina 28.5. Kotiseututalolla hyvässä säässä. Pitkä sadejakso saatiin päätökseen edeltävänä lauantaina, ja sunnuntaina aurinkoinen ja lämmin keli houkutteli paikalle runsaat kolmesataa kävijää.

Pelkästään kaunista kesäsäätä ei silti tietenkään tultu katsomaan. Paikalla oli monenmoista nähtävää sekä isoille että pienille katsojille. Kania, koiraa, lammasta, vuohta ja monta muuta eläinystäväämme saattoi katsella aivan silmästä silmään lähietäisyydeltä. Olipa paikalle sattunut porokin, Petteri Punakuonon serkkuja kuulemma, ja vaikka Pukki itse ei kesäkiireiltään ennättänyt paikalla poiketa, tilaisuuden tunnelma oli hauska ja leppoisa. Ja tietysti paikalla sai jännittääkin: olihan ohjelmassa mm. kanien esteloikkakilpailu.

Kaikenkaikkiaan tapahtuma - kiitos hyvän sään, ahkeran talkooväen ja eläimellisten ystäviemme - jätti kävijöille ilmeisen hyvän mielen ja monta mukavaa muistoa.

Kuvat

Kanien estekisa herätti kiinnostusta

Kanien estekisa herätti kiinnostusta

Välillä näinkin!

Välillä näinkin!

Ponikyydistä sai moni mukavia muistoja

Ponikyydistä sai moni mukavia muistoja

Heikki tarjoili makkarat ja mehut

Heikki tarjoili makkarat ja mehut

Kahvitus oli tunnelmallisissa sisätiloissa

Kahvitus oli tunnelmallisissa sisätiloissa

Kesällä on porolla joutilasta; talvella sitten taas lahjapulkan eteen!

Kesällä on porolla joutilasta; talvella sitten taas lahjapulkan eteen!

Kyllä valkonen on kiva väri, vai mitä mieltä sää olet?

Kyllä valkonen on kiva väri, vai mitä mieltä sää olet?

Toki joku ennätti pitkästyäkin!

Toki joku ennätti pitkästyäkin!

Lipunmyynnissä riitti kiirettä aivan viime metreille

Lipunmyynnissä riitti kiirettä aivan viime metreille

Se käy kun sen osaa!

Se käy kun sen osaa!

Tulosta

Takaisin

Info