15.03.2006
KALEVALAISEN KULTTUURIN PÄIVÄ
Sunnuntaina 26.helmikuuta palattiin Vähähaaran Kotiseututalolla ajassa taaksepäin. Äetsän kunnan kulttuurilautakunnan puheenjohtajan Reino Nummen alkusanojen myötä siirryttiin ensin aikoihin, jolloin Elias Lönnrot taivalsi pitkin soita ja saloja, talosta tupaan kalevalaisen kansan perinnettä keräten. Ja sitten, kun aikamatkalle kerran oli lähdetty, jatkettiin edelleen etäämmäs taaksepäin, tarunhohteiseen viikinkiaikaan.
Lönnrotin aikaan ja maailmaan yleisöä johdatti kansanlaulaja Anna-Maria Toivonen sielukkaalla äänellään, josta moni alkuperäinenkin kalevalainen hengetär olisi saanut olla ylpeä, sekä Osuuskunta Virmajuuri, joka Mervi Haapasen, Riitta Koukun ja Karoliina Nikitinin naisenergialla rinnasti mieleenpainuvalla ja hauskallakin tavalla kauniimman sukupuolen elämänkohtaloita Lönnrotin ajassa ja nyt.
Viikinkiaikaan siirryttiin kalevalakoruista kootun näyttelyn myötä; siihen yleisöllä oli mahdollisuus tutustua tilaisuuden muun ohjelman jälkeen. Korut oli koottu vähähaaralaisten omista korulippaista, joiden aarteistoa olikin esillä pitkälti yli sadan erilaisen korun verran. Fil. maist. Maija-Leena Kero ja professori Unto Salo antoivat yleisölle vankat taustatiedot kalevalakorujen symboleista ja alkuperästä, joka monessa tapauksessa tosiaan ulottuu viikinkiaikaan asti; joissakin tapauksissa sitäkin kauemmas menneisyyteemme.
Leena Kinkun kädenjälki näkyi vahvana korujen taidokkaassa esillepanossa. Omana ryhmänään esillä olleet lähiseutujen arkeologisiin löytöihin pohjautuvat kalevalakorut todistivat seutukuntamme asukkaiden jo varhain heränneestä rikkaasta henkisestä elämästä ja kauneudentajusta. Kauneus on katsojan silmässä, kuten sanotaan, ja niinpä jokainen näyttelyvieraskin varmasti löysi oman suosikkinsa monien näytteillä olleiden korujen joukosta. Esillä oli myös Tuukkalan emännän juhlapuku, ns. Euran muinaispuku; se kertoi havainnollisesti viikinkiajan "muodista" ja korujen käytöstä osana pukeutumista.
Näyttelyn myötä selvisi, etä entisinäkin aikoina osattiin pukeutua ja koristautua, kun tarve sitä vaati. Korunäyttelyn motoksi valittu kalevalainen opastava teksti soveltuukin varsin hyvin myös nykypäivän "tälläytyjälle":
"Sio nyt silkit silmillesi,
kullat kulmille kohota,
kaulahan heleät helmet,
kullanristit rinnoillesi"
Kaiken kaikkiaan Kalevalaisen kulttuurin päivä -tapahtuma raotti ovia menneisyyteemme: eteenpäin matkatessaan on hyvä tietää mistä on tulossa!
Tapahtuman valokuvat: Janika Ihanamäki