Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Lemmikkipäivässä oli hauskaa

06.09.2005

Mäkelän Roosan Bella-poni antoi kyydin monelle lapselle. Taluttajana oli Marika Kylväjä.

Mäkelän Roosan Bella-poni antoi kyydin monelle lapselle. Taluttajana oli Marika Kylväjä.

Vähähaaran Kotiseututalolla nähtiin toukokuun viimeisenä sunnuntaina monenlaisia lemmikeitä – koiria, käärmeitä, hämähäkkejä, kaneja, kilpikonnia, gerbiili, hamsteri, marsu, kanoja, lampaita, kuttuja, poneja...
Vähähaara-Seuran nuorisojaoston järjestämä lemmikkipäivä kokosi paikalle nelisensataa henkeä ja monella vierähti paikanpäällä useampi tunti. Pehmoisia lemmikeitä oli kiva silitellä, koiravaljakolla ajelu oli jännittävää kuten myös ponilla ratsastaminen.
Olipa paikalla julkkiskuttukin, Hannulan Leenan Muru, joka on esiintynyt muun muassa kirkossa jouluevankeliumissa. Muutama lapsi uskalsi Murun selkään. Kiinni pidettiin komeista sarvista.
Tapahtuman ideana oli, että lapset ja aikuiset saivat kaikessa rauhassa rapsutella ja halailla eläimiä.
Keritsemistä, kengitystä, agilityä…
Tapahtumassa oli myös työnäytöksiä Pauli Kylväjä keritsi ahvenanmaanlammasta ja Kalervo Mäkinen kengitti hevosen. Piia Leppäsalo laittoi koirille tunnistussiruja.
Vauhdikasta katsottavaa tarjosi myös Kotikoirat ry:n järjestämä esteratanäytös.
- Vain kaksi seurastamme kilpailee virallisissa kisoissa. Lähinnä tarkoituksemme on pitää hauskaa ja puuhastella koiriemme kanssa, kertoi Hannu Bragge Kotikoirista.
- Meitä kutsutaan aika paljon kaikenlaisille messuille ja tapahtumiin esiintymään. Ja totta kai tulimme tännekin, kun kutsu tuli. Agilityharrastus on lisääntynyt Suomessa merkittävästi.
- Seuroja on tullut melko paljon lisää, ja Suomessa laji on todella tasokas. Vaikka maa on pieni, on meillä toiseksi eniten maailmanmestaruuksia, Bragge kertoi.
Bragge on itse harrastanut lajia jo kolme vuotta. Kotikoirien jäsenet toivat Vähähaaraan myös koiravaljakoita.

Kuvat

Agility oli vauhdikasta katsottavaa.

Agility oli vauhdikasta katsottavaa.

Virva Kaunismaa teki lapsille hienoja kasvomaalauksia.

Virva Kaunismaa teki lapsille hienoja kasvomaalauksia.

Kalervo Mäkinen näytti miten hevonen kengitetään.

Kalervo Mäkinen näytti miten hevonen kengitetään.

Pauli Kylväjä keritsi ahvenanmaanlampaan.

Pauli Kylväjä keritsi ahvenanmaanlampaan.

Pertti Pehkonen toi lemmikkipäivään näytteille komeita kaneja.

Pertti Pehkonen toi lemmikkipäivään näytteille komeita kaneja.

Rohkeimmat uskalsivat Muru-kutun selkään. Leena Hannula neuvoi pitämään sarvista kiinni.

Rohkeimmat uskalsivat Muru-kutun selkään. Leena Hannula neuvoi pitämään sarvista kiinni.

Raumalainen Miia Koivisto (vas.) toi lemmikkipäivään autokuormallisen eläimiä - käärmeitä, hämähäkkejä, kilpikonnia, pikkujyrsijöitä...

Raumalainen Miia Koivisto (vas.) toi lemmikkipäivään autokuormallisen eläimiä - käärmeitä, hämähäkkejä, kilpikonnia, pikkujyrsijöitä...

Nätti kuin mikä. Näppylä on rodultaan mittelspitz.

Nätti kuin mikä. Näppylä on rodultaan mittelspitz.

Tulosta

Takaisin

Info