Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Historiaa

Harakkamyllyn torppa ja luhti.

Harakkamyllyn torppa ja luhti.

Nevossa ja Vehkakorvessa on tiettävästi asuttu jo 1200-luvulta asti ja nykyisiä talojen nimiä löytyy 1400-luvulta olevista Kallialan kirkonkirjoista. Nevon kylässä vanhoja talojen nimiä ovat Kero, Kylväjä, Kettu ja Tiukka sekä Vehkakorven kylässä Katara, Setälä ja Uotila, joista Setälä ja Uotila ovat olleet samojen sukujen hallussa jo 1500-luvun puolivälistä lähtien.

Myöhemmin alueelle syntyi runsaasti torppia, joukossa ns. sotilastorppia ja myös mäkitupia. Kortejärven nykyiset talot ovat kaikki entisiä torppia. Tarkempia tietoja torppien vaiheista löytyy Antti Nummen kirjasta Kertomus Vähähaaran torpista. Maa- ja metsätalous ovat olleet entisinä aikoina päätoimeentulon antajia kylällä niin talojen kuin torppienkin asukkaille ja myös erilaiset käsityöammatit sekä puutavaran sahaus ja jatkojalostus.

Tulosta

Takaisin

Info