Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Pehula sai taajamaportit

23.09.2005

Äetsän kunta pyysi keväällä Pehulan seudun kyläyhdistys ry:ltä lausuntoa malliksi lähettämistään Hämeen tiepiirin Taajamaporttien tyyppipiirustuksista, joita oli kuusi kappaletta. Omaakin mallia voisi ehdottaa. Tiehallinto ja kunta olivat nimittäin yhdessä hankkimassa taajamaportteja Äetsän paikallistien ( Päätien ) kumpaakin päähän.

Lisäksi pyydettiin ottamaan kantaa, voisiko yhdistys tarjota maisemaporttien rakentamista. Yksityiskohdista sovittaisiin myöhemmin. Yhdistys tutki malleja tarkasti eikä oikein tuntunut sopivaa löytyvän, niinpä Matti Ahvonen teki oman luonnoksensa asiasta. Tässä tyypissä oli vaakalautojen sijasta aaltokuviot hieman vinottain ja tätä vaihtoehtoa päätettiin esittää kunnalle ja tehtiin myös työtarjous. Aaltokuvio miellytti erityisesti, sillä ovathan portit jokimaisemassa, varsinkin Äetsäntien ja Myllytien läheisyydessä. Väriksi tuli sininen, tekstit valkoisella pohjalla, lisänä kunnan vaakuna.

Kyläyhdistyksen suunnitelma ja tarjous hyväksyttiin. Portteja alettiin tehdä jo elokuun lopulla talkoilla. Innostusta tuntui riittävän ja tekeminen oli hauskaa. Lensipä huuli siitä, että kun työ opittiin voitaisiin portteja alkaa tehdä muillekin. Mukavaa oli se, että kyläyhdistyksen jäsenistöstä löytyi hyvä suunnittelija ja työn valvoja Matti Ahvonen, monitoimimiestä Pertti Marjamäkeä uhohtamatta.
Nyt valmiit portit ovat paikoillaan tervehtien tulijaa ja toivottaen matkaajalle hyvää matkaa. Paikka on harkittu nopeusrajoitukset ja näkyvyys huomioon ottaen.

Kuvaa klikkaamalla näet suurempana.

Kuvat

Portti 1.jpg

Portti 1.jpg

Portti 2.jpg

Portti 2.jpg

Portti 3.jpg

Portti 3.jpg

Portti 4.jpg

Portti 4.jpg

Tulosta

Takaisin

Info