07.11.2003
Pehulan Seudun kyläyhdistys ry:n Patsaspuiston kehittämishankkeessa kunnostetaan uimapaikka lapset huomioiden, rakennetaan turvallinen laituri, siistitään rannan yleisilmettä, rakennetaan kävelypolku (300 m) puiston halki ja pienveneiden kiinnityspaikka sekä nuotiopaikka rantaan. Hankkeen tarkoitus on hoitaa ja siistiä kylän keskellä sijaitsevaa perinnemaisemaa kyläläisten ja ohikulkijoiden iloksi. Hankkeen tarve on noussut esille jo kyläsuunnitelman tekemisen yhteydessä vuonna 2001 yksimielisesti kaikkien kyläläisten taholta. Hankkeen pohjalla on jo vuonna 1999 tehty puiston kehittämissuunnitelma, jota on nyt kyläyhdistyksen toimesta päivitetty. Hankkeen tuloksena kylän imago nousee, kylän asukkaat pystyvät antamaan kotiseudullensa suuremman arvon ja kylän markkinointivahvuudet nousevat uusien asukkaiden houkuttelussa. Yrityksillekin kyläkuvan paraneminen tuo positiivisia vaikutuksia.
Hanke on tällä hetkellä saanut Joutsenten reitiltä puoltavan lausunnon ja hanke tullee saamaan julkista tukea 35 %. Omarahoitusosuus hoidetaan talkootyöllä sekä kyläyhdistyksen aktiivisten toimijoiden kyselemien sponsorirahojen turvin. Hankkeen johtajana toimii Pentti Vihuri kyläyhdistyksestä.