Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Yhdistys

Kiikan Jokisivun kyläseura ry:n logo.

Kiikan Jokisivun kyläseura ry:n logo.

Kiikan Jokisivun kyläseura ry on perustettu 3.3.1993 kyläläisten etujärjestöksi. Olemme muun muassa talkoilleet kyläkoulun hyväksi sekä ostaneet kyläläisten käyttöön oman rantatontin ja entisen lossivahdin talon, joka on nimetty Lauttapirtiksi. Talon olemme kunnostaneet talkoilla.

Jokisivu on runoilija Kaarlo Sarkian synnyinseutua. Teemmekin tiivistä yhteistyötä Sarkia-Seura ry:n kanssa mm. osallistumalla siistimistalkoisiin Sarkian museon ja patsaan alueella.

Kyläseura järjestää runsaasti erilaista toimintaa ja tapahtumia.
Seura mm. muistaa vuosittain kylään syntyneitä ja muuttaneita.

Vuonna 2009 seura ryhtyi julkaisemaan omaa kylälehteään Joksivulaista, jossa kerrotaan kylän tapahtumista, uutisista, historiasta ja toiminnasta. Sivuille otetaan vastaan myös kylän yritysten pikkuilmoituksia.

Vuosittain kyläseura muistaa joulupaketein 70 vuotta täyttäneitä, kotona asuvia kyläläisiä. Perinteeksi on myös muodostunut metsäkirkossa hiljentyminen tai vaihtoehtoisesti joulupuuroilta joululauluineen. Ympäri vuoden järjestämme monenlaista toimintaa Lauttapirtillä.

Tulosta

Info