Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Mielenkiintoisia tarinoita

29.03.2004

Raidaton tiikeri

Elipä kerran sademetsässä raidaton tiikeri. Sen nimi oli Raitapaita. Kaikki sai alkunsa kauan kauan sitten. Tiikeriäiti sai kolme poikasta. Vanhin poikasista oli Raita, keskimmäinen Paita ja nuorin Raita-Paita. Vanhemmat tiikerinpennut halveksivat nuorinta. Ne nimittelivät tätä Nimien matkijaksi ja Räkänokaksi! Se suretti Raita-Paitaa.
Eräänä myrskyisenä yönä tapahtui kummia. Raita-Paidan raidat katosivat. Nyt vanhemmat veljet riemastuivat. He nälvivät pikkuista niin, että tämä lähti pois. Hän kysyi ystävältään talitintiltä: Oletko nähnyt raitojani? ”Tuolla kivellä,” vastasi talitintti, osoitti kiveä ja lensi pois. Siellä oli kolme selkäraitaa.
Hetken kuluttua Raita-Paita tapasi pöllön, joka oli metsän viisain ja ainoa pöllö. ”Hyvä pöllö-herra, oletko nähnyt raitojani?” Kysyi Raita-Paita. Pöllö vastasi: Tämän palmun alla näin kolme raitaa.” Ne olivat häntäraidat. Nyt Raita-paidalta puuttuivat enää jaloista raidat. Sitten hän mietti: Talitinttiä ei koskaan kiusata. Eikä hänellä ole muuta nimeä. Pöllö-herraa taas ei saa sanoa muulla nimellä. Nyt tiedän! Kysyn Jänis Härmäkorvalta, tietääkö hän jotain raidoistani. Hetken kuluttua Raita-paita kysyi: ”Oletko nähnyt raitojani?” ” Tuolla puskassa on neljä,” vastasi Jänis Härmäkorva. ”Kiitos,” Vastasi Raita-Paita.
Nyt Raita-Paidalta puuttuivat raidat enää takajaloista. Hän etsi niitä kokonaisen viikon, mutta ei löytänyt. Hän oli kysynyt niitä oravalta, perhoselta, leijonalta, kaalimadolta ja maasialta. Raita-Paita ei jaksanut enää etsiä. Hän meni kotiaukiolle. Ja mitä ihmettä! Hänen omalla nukkumispaikallaan oli viisi raitaa! Hän kiinnitti raidat paikoilleen, kaksi kumpaankin jalkaan, eikä häntä enää koskaan kiusattu. Mutta mitä hän teki viidennelle raidalle?

Carla Kyynäräinen Honkolan koulu 4lk


Vanhassa linnassa

Kauan sitten poika kuuli isommilta pojilta, että vanhassa linnassa kummittelee. Poika lähti keskiyöllä vanhalle linnalle. Poika taapersi linnan suurelle ovelle. Ovi aukeni ja poika astui hiljaa sisään. Hän tuli suureen saliin, jonka katossa roikkui limaisia pääkalloja. Salin keskellä oli suuri pöytä, jossa oli paljon ruokaa. Pojalla oli kova nälkä. Hänen vatsansa kurni, eikä hän malttanut olla syömättä. Poika söi niin paljon kuin jaksoi, lopulta hän oli kylläinen ja päätti lähteä katselemaan vähän paikkoja.
Ensin poika tuli ikivanhaan kidutushuoneeseen ja sen jälkeen makuuhuoneeseen. Kun poika pääsi vankityrmiin, hän huomasi olevansa eksyksissä. Poika hortoili pitkin huoneita. Hän tuli kirjastoon, kuuli huudahduksen ja nojasi vahingossa kirjahyllyyn. Kirjahylly pyörähti ja samalla avautui ovi toiseen huoneeseen. Poika nousi lattialta ja huomasi haamun. Hän juoksi ovelle ja yritti saada sen auki. Ovi oli lukossa ja haamu läheni poikaa. Poika juoksi huoneen toiseen päähän. Hän juoksi niin lujaa kuin pääsi ovea päin. Ovi aukesi ja poika lensi pihalle.
Poika lähti juoksemaan kotia kohti. Haamu sai aikaan maanjäristyksen. Maa alkoi hajota pojan jalkojen alta. Poika pinkaisi takaisin linnaan sisälle turvaan, mutta haamu tuli perässä. Lopulta poika antautui haamulle. Haamu alkoi nauraa ja hekottaa. Haamu huusi oudolla kielellä jotain. Seinistä alkoi tulla zombeja. Haamu kirjoitti seinään, mitä pojan piti tehdä. Seinässä luki: ”Ota miekka ja voita zombit, niin saat elää.” Haamu tiputti miekan seinältä ja antoi sen pojalle. Poika hakkasi zombeja ja yritti olla kuolematta. Poika oli uupunut, kun oli voittanut zombit. Haamu palasi pojan luo, keräsi zombien luut ja söi ne. Haamu käski pojan tulla perässään. Haamu vei hänet tyrmään ja kuin ihmeen kautta aurinko valaisi tyrmän ja haamu katosi. Pojalla oli kuitenkin ongelma: avain oli pudonnut haamulta, mutta poika ei millään saanut sitä. Pojan taskusta kuitenkin tippui liina. Hän laittoi liinan avaimen eteen ja otti tyrmän perältä puutikun. Tikulla hän tyrkkäisi avaimen liinan päälle ja veti avaimen luokseen. Poika avasi oven ja muisteli paikkoja, joista oli tullut. Poika tuli siihen paikkaan jossa tappoi zombit. Hän huomasi avoimen ikkunan. Poika kulki ikkunaa kohti ja huomasi pussin, joka oli täynnä kultaa. Kun poika oli saanut pussin käteensä, linna alkoi sortua. Poika lähti juoksujalkaa ikkunalle ja hyppäsi ulos. Hän pelastui viime hetkellä ja lähti tyytyväisenä kotiin ja päätti, ettei koskaan menisi linnaan.

Mika Lauhamo Honkolan koulu 4 lk

Tulosta

Takaisin

Info