Honkolasta Mommolaan siirretty talo. Kuva on otettu ilmeisesti vuonna 1911. Kuvassa istumassa vasemmalla talon rakennuttanut Kaarlo Kariluoto sylissään Irene Kariluoto, istumassa Maria Kaakki ja Ida Pohjanlehto, kuistilla seisomassa Matilda kaakki. (Lauttakylä-lehti, 10.8.1999)
Kun Pehulasta ajetaan Keikyän entiselle meijerille ja sillalle päin, kääntyy tämän tien puolivälistä, ennen ns. Työnväentalon suoraa, tie Honkolan läpi. Tie jatkuu Villilään ja sieltä edelleen Kauvatsalle. Silloin kun olin vielä pieni, olivat ensimmäiset talot risteyksestä Honkolaan päin vasemmalla puolella Iso-Hongon talo ja oikealla puolella Kaakki, jota isännöi Pohjanlehto. Vuosien varrella tien oikea puoli tuli täyteen asuntoja ja vasen puoli on vieläkin Iso-Hongon peltoa.
Ensimmäisen rakennuksen Honkolan tien oikealle puolelle rakensi Keikyän Säästöpankki vuonna 1940. Näissä tiloissa se toimi vuoteen 1961. sen jälkeen se on ollut Vihtarin talo. Siinä toimi vuosia Vihtarin sähköliike. Seuraava talo Honkolaan päin oli Simula. Iso- Hongolle tuli palvelukseen Lyyli-niminen nainen ja hänen kanssaan Simulan Mauno meni naimisiin, minkä jälkeen rakensivat tämän kotinsa. Mauno oli suutari, joten hänellä oli asunnossaan myös verstastila. Heille syntyi kaksi lasta; Aimo ja Seppo. Seuraava omakotitalo oli Laine. Katri Leppänen ja Toivo Laine muuttivat Saappalasta. Toivo Laine harjoitti laukkukauppaa. Heille syntyi avioliittonsa aikana monta lasta, muistaakseni 8 lasta. Laineesta seuraava talo oli Keikyän ensimmäinen terveystalo, jossa toimi 1950- ja 1960 –luvuilla Keikyän ensimmäinen lastenneuvola. Rakennus oli iso, yläkerrassa oli asuinhuoneita. Siellä asui kunnankätilö Tyyne Nilsseen, joka otti myöhemmin tyttönimensä Koivisto takaisin. Hän oli kätilönä Keikyässä monet vuodet. Terveystalosta seuraavan rakennuksen teki Pohjanlehdon vävy Pentti Sivunen. Hän muutti Huittisista Honkolaan sen jälkeen kun oli mennyt naimisiin Pohjanlehdon Annikin kanssa. Sivusen pariskunta pisti suureen rakennukseensa kaupan pystyyn. Se olikin ainoa kauppa silloin Honkolan kylässä. Seuraava rakennus Sivusen kaupasta olikin Pohjanlehdon talo, Talo oli Kaakki, jota isännöi Pohjanlehdon isäntä ja emäntä kolmen tyttärensä kanssa. Tyttäret menivät kaikki naimisiin ja muuttivat pois, paitsi Annikki, josta tuli kauppiaan rouva kotinsa naapuriin.
Pohjanlehdon tilan rakennuksista vanha Kaakin pytinki oli pääty maantielle päin. Sen takan oli iso puutarha, mikä vietti Sivusen kaupalle päin. Kaakilla asuivat Irene Kariluoto ja hänen äitinsä. Irene-tytärtä sanottiin Kaakin maisteriksi ja äiti oli Kaakin Mari. Irene Kariluoto kävi vuosia töissä klooritehtaan laboratoriossa. Toinen pytinki, jossa Pohjanlehdot asuivat, oli toisinpäin länsi-itä suuntaisesti. Pohjanlehdon suuri navetta ja ulkorakennus oli Jaatsintien suuntaisesti ihan Jaatsintien vieressä. Nämä kolme rakennusta ympäröivät isoa pihaa kolmelta suunnalta.
Jokirannasta lähtevän tien Mäntysen ahteen vasemmalla puolella ei ollut muita asuntoja kuin Mäntysen iso kaupparakennus ja ahteen päältä kääntyi tie Iso- Hongon pihaan. Artturi Mäntysen suuri kaupparakennus hallitsi tien vasenta puolta. Suuri vinkkeli makasiini ja ulkorakennus olivat kaupan alapuolella joelle päin. Makasiinin takan oli Mäntysen perunamaa ja usein syksyllä perunannoston aikaan kaupan ulko-ovessa oli suuri pahviplakaatti, jossa luki: ”Kauppias on makasiinin takana perunapellolla”. Kyläläisiä vähän huvitti se, kun huomattiin, ettei Mäntynen mielellään lähtenyt sieltä palvelemaan asiakkaita ja saman huomasi silloin jos meni kauppaan, kun kauppias oli syventynyt sanomalehteensä.
Mäntysen kaupassa irtokaramellit olivat kahden tai kolmen litran lasipurkeissa, joista kauppias pisti pienellä lusikalla truuttiin niin monen pennin tai markan edestä mitä asiakas halusi. Muistan kuinka yhdet mansikkakaramellit värjäsivät koko suun ja suunpielet kirkkaan punaisiksi. Sitten oli vielä tuttifrutteja. Ne olivat erikoisia: Niissä oli samanlainen vohvelikuori kuin nyt on jäätelötuuteissa ja sen sisällä oli kauniin vaaleanpunaista hyvänmakuista massaa. Se oli luullakseni halvaa. Oli myös paperipäällisiä kermakaramelleja, toisissa oli lehmän kuva kesämaisemassa ja pieni tyttö ja kuvan alla luki: Kesä ja toisien päällä luki: Alku. Kaupan lattialla seinän vieressä oli myös aina juomakoreja, joissa oli limonadipulloja. Limpsaa oli kirkkaankeltaista ja kirkkaanpunaista. Niissä oli niin voimakas väriaine, että suupieliin jäi viikset. Kolme neljäkymmentä luvulla oli kaupoissa myös kolmen vartin sanottiin myös kolmen hallin pulloissa erittäin hyvää juomaa, Pyynikin Helmeä. Se oli samanlaista kuin nyt Coca-Cola, ehkä vielä parempaa.
Mäntysen kaupassa oli kolmea lajia sokeria: toppasokeria, palasokeria ja piäntäsokeria eli hienoa sokeria. Sokeritoppa oli noin puolimetriä korkea pyöreä lieriö, alareunastaan noin 20 senttiä ja kapeni yläpäästään noin 10 senttiin. Sokeritopan alapää oli pehmeämpää ja yläpää paljon kovempaa. Sen tähden pidettiin hyvänä jos sai kovempaa topan yläpäätä.
Joka asunnossa oli ainakin kahdet sokerisakset, koska toppasokeri tuotiin kaupasta isona palana ja vasta kotona se paloiteltiin sokerisaksilla. Kahvia myytiin papuina, jauhettuna puolenkilon ja neljänneskilon paketeissa. Jos osti kahvipavut raakana, ne piti silloin kotona paahtaa. Jokaisessa asunnossa oli kahviprännäri, joka muistutti ulkonäöltään paistinpannua. Jokaisen kaupan tiskillä seisoi kahvimylly, niin myös Mäntysellä.
Mäntysellä oli myöskin kaikenlaisia työkaluja, sinkkiämpäreitä ja kangaspakkoja, sarkaa, flanellia, tyykiä, vistraa valkoista liinaa, josta ommeltiin paitoja aluspaidoiksi naisille ja lapsille. Oli myös serttinkiä, jolla kantattiin esimerkiksi hikipohjat eli pohjalliset, jotka valmistettiin siihen aikaan olkirihmasta. Honkolan kylässäkin kudottiin tätä rihmaa joka mökissä. Äitini myös valmisti neuloi ompelukoneella näitä pohjallisia kuten monet muut äidit. Kauppias Mäntynen oli hyvin mielenkiintoinen persoona. Hänen vaimonsa Maria Mäntynen oli hyvin herttainen ihminen. Me lapset menimme mielellämme katsomaan Mäntysen emäntää, koska tämä tarjosi meille aina jotain hyvää, itse leipomiaan piparkakkuja ja mehua ja joskus karamellejakin kun kauppiaan silmä vältti. Kauppiasparilla itsellään ei ollut lapsia, he elelivät kahdestaan siinä suuressa talossa. He kävivät joka pyhä kirkossa. Kulkiessaan kävellen kirkkoon, he eivät koskaan kulkeneet rinnatusten vaan toinen käveli tien oikeata laitaa ja toinen vasenta laitaa.
Mäntysen kaupan jälkeen tie kääntyy Iso- Hongon pihaan. Iso Honko on suuri keltaiseksi maalattu maalaistalo. Fanni ja Kalle Iso- Hongolla oli kaksi lasta Toivo ja Aini. Sota-aikana 40-luvulla Honkolan posti tuotiin Iso- Hongon ulkoeteiseen. Eteisnurkkaukseen ikkunain väliin oli tehty laveri, johon kylän posti tuotiin Äetsän asemalta. Postinkantaja oli Kalle Ylinen, joka asui Villilässä Huittisten rajalla. Postinhakumatkaa hänelle kertyi ainakin 14 kilometriä edestakaisin. Tämän matkan Kalle kulki polkupyörällä suuri musta reppu polkupyöräntakakräpsällä. Me lapset yleensä olimme niitä postinodottajia, silloinhan tuli joka asuntoon myös kenttäpostia. Vartoilihan siellä postia myös aikuisetkin. Joillakin oli tapana kertoilla kaikenlaisia kauhutarinoita, joita me lapset kuuntelimme kauhusta jäykkinä ja pelkäsimme kulkea sitten pimeässä. Silloin pelkäsivät myös aikuisetkin vakoojia ja desantteja. Isäni oli myös sodassa, joten minä odotin isältä kenttäpostia.
Koottu Anneli Madekiven muistelmista.
