Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Kastelujärjestelmä

Kasteluvesijärjestelmä sai alkunsa vuonna 1985. Alueella oli paljon uudisrakentamista ja yhteisestä intressistä hankkeeksi muodostui kasteluveden saaminen läheisestä Kokemäenjoesta. Honkolan asukasyhdistys perustettiin ja hanke pääsi käyntiin.

Tällä hetkellä kasteluvesijärjestelmään kuuluu 30 osakasta. Järjestelmä on osoittautunut vuosien saatossa todella järkeväksi investoinniksi. Vuosikustannukset per talous ovat olleet alle 15 euroa.

Vuosittaiset toimenpiteet ovat keväisin järjestelmän käyttöönotto ja syksyisin sulkeminen. Työ tehdään aina talkoilla. Näin olemme saaneet käyttöömme rajattoman määrän todella halpaa käyttövettä.

P.S. Alueellamme on vielä yksi vapaa tontti, jossa on kasteluvesiliittymä valmiina.

Tulosta

Takaisin

Info