28.02.2006
Äetsän kunnan ja kahdeksan kylän hankeet päättyvät helmikuun viimeisenä päivänä. Aktiiviset kylät ovat perehtyneet uusiin ja mielenkiintoisiin asioihin ja samalla kehittäneet uutterasti kyliään.
Elämään kuuuluu jatkuva muutos ja se näkyy myös kylissä. Uudet ja erilaiset haasteet ovat mukana kylien arjessa. Hankkeiden aikana kylien toiminta on ollut erityisen vilkasta. Nyt "välikautena" ei pidä tuudittautua hiljaiseloon vaan olla aktiivisia ja katse eteenpäin. Hullut ideat ovat yleensä parhaita ja muista erottuvia. Ja pienestä voi aina kasvaa suuri!
Pyydämme vielä kyliä palauttamaan talkoopöytäkirjoja kunnantalolle maaliskuun aikana niin paperit saadaan lähtökuntoon.
Kiitämme kaikkia hankkeissa mukana olleita!