Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

Energiansäästöviikko!

14.10.2005

Viikolla 41 Energia hanke osallistui valtakunnalliseen energiansäästöviikkoon jakamalla energiatietoutta kouluille. Lähinnä tokaluokkalaisille tarkoitetut opetuspaketit luovutettiin opettajien käytöön kaikilla Äetsän ala-asteilla. Lisäksi esikoululaisille lahjoitettiin omat tietopaketit.
Energiansäästöviikola pyritään muistuttamaan kuluttajia järkevään energiankäyttöön. Viikon aikana on annettu vinkkejä eri alueilta.

Maanantai

Viikon ensimmäisen päivän teema on lämpö ja lämmitys. Kodin energiankulutuksesta noin puolet kuluu lämmitykseen. Huonelämpötilan nostaminen yhdellä asteella lisää energiankulutusta noin viisi prosenttia.

Tänään on hyvä tarkistaa, että huonelämpötila on oleskelutiloissa +20-22 °C astetta. Tämä on useimmille sopiva, viihtyisä ja terveellinen huonelämpötila. Porras- ja käytävätiloissa lämpötila kannattaa olla reilusti alle +20 °C astetta. Liian korkea huonelämpötila huonontaa sisäilman laatua. Ilmoita liian korkeista lämpötiloista kiinteistönhoitajalle.

Älä hukkaa lämpöä harakoille, vaan tuuleta nopeasti ristivedolla avaamalla ikkunat reilusti auki ja sulkemalla ne heti tuuletuksen jälkeen.

Vähennä lämmitystä ja säädä koneellinen ilmanvaihto pienemmälle, kun olet poissa useamman päivän.



Tiistai

Tiistaina on hyvä miettiä miten liikut. Käytätkö julkisia kulkuvälineitä vai omaa autoa harkiten, ketjutatko ajosi ja suositko kimppakyytejä? Tiistaina kannattaa harjoitella vaikkapa hyötyliikuntaa; kävellä ja pyöräillä töihin, kauppaan, harrastuksiin.

Taloudellinen ajotapa tuo autoilijalle selvää säästöä. Nuuka kuljettaja tarkkailee ajotyyliään ja suunnittelee ajonsa niin, että polttoaineen kulutus saattaa tippua jopa yli kymmenyksen. Taloudellinen ajaja lähtee liikkeelle rivakasti ja välttää tyhjäkäyntiä.

Auton esilämmitys tulee ajankohtaiseksi kun lämpötilat laskevat viiteen plusasteeseen. Auton esilämmitys vähentää päästöjä ja polttoainetta.

Polttoaineen kulutuksen seuranta kannattaa. Muista myös poistaa katto- ja muu kuorma heti, kun tarve on ohi.


Keskiviikko

Mieti, miten käytät vettä! Vähennä vedenkulutustasi vaikkapa sulkemalla suihkussa hana saippuoinnin ajaksi ja hampaita pestessä ota suun huuhteluvesi mukiin. Älä juoksuta vettä turhaan.

Pese astioita ja pyykkiä täysiä koneellisia ja käytä hyväksesi säästö- ja vajaatäyttöohjelmia. Säädä pesulämpötila 40 º C:een tai sen alapuolelle, jos vaatteesi pesu sen vain sallii. Näin säästät jopa 50 % pesukoneen tarvitsemasta energiasta.

Korjauta vuotava hana tai WC heti. Uudet WC-istuimet kuluttavat vettä alle puolet vanhoihin verrattuna.


Torstai

Uutta laitetta hankittaessa kannattaa energiankulutukseen kiinnittää
huomiota, sillä laitteen käyttökustannukset saattavat kohota jopa
suuremmiksi kuin hankintahinta. Vertailua helpottaa energiamerkintä.
Energiamerkki löytyy tätä nykyä jo kylmälaitteista, pyykinpesu- ja
kuivauskoneista, astianpesukoneista, lampuista, uuneista ja
ilmastointilaitteista.

Tietokoneissa ja näytöissä kannattaa hankkia laitteita, jotka ovat
EnergyStar ja TCO-merkittyjä.

Tutustu huolellisesti laitteen käyttöohjeeseen tai -oppaaseen. Se tarjoaa
yksityiskohtaista tietoa energiansäästömahdollisuuksista. Käyttämällä ja
huoltamalla laitetta oikein saat lisää käyttövuosia.


Perjantai

Energiansäästöviikon perjantaina sammutellaan laitteita – aiheena on sähkönkulutus!

Sähkölaitteet kannattaa sulkea, kun laitteita ei käytetä. Turhaa kulutusta voi välttää sulkemalla television, videot ja muut laitteet virtakytkimestä, jolloin laite ei seiso turhaan valmiustilassa. Sähköhammasharjat, puhelimenlaturit, ladattavat sähköporakoneet kannattaa poistaa latauksesta ja irrottaa laturi seinästä, kun lataus on valmis.

Tietokoneen näyttö on energiasyöppö, joten virransäästöominaisuudet kannattaa ottaa käyttöön. Päivän päätteeksi kone ja näyttö sammutetaan. Valot kannattaa sammuttaa aina, kun tiloissa ei oleskella. Hissin sijaan kuljetaan portaita mennen tullen

Viikonloppu

Energiansäästöviikko jatkuu vielä viikonloppuna 15.-16.10 jätteiden vähentämisen ja kierrättämisen parissa.

Paras jäte on syntymätön jäte. Kuluta harkiten, kierrätä, korjaa ja säästä.

Vältä myös kertakäyttöastioita, ota taskuun oma kauppakassi ja kierrätä. Kulutus vähenee, jos ei aina osta omaa, uutta tavaraa. Ota selvää eri tarvikkeiden vuokrausominaisuuksista, kierrätysmahdollisuuksista sekä huolto- ja korjauspalveluista.

Toimistoissa suosi sähköistä tiedotusta ja mainontaa, kopioi ja tulosta molemmille puolille paperia. Korvaa paperiset käsipyyhkeet rullapyyhkeillä tai pestävillä kangaspyyhkeillä. Kertakäyttökuppien sijaan tarjoile vieraillekin kahvia oikeista kahvimukeista.


Energiansäästöviikkoa vietetään yli 200 yrityksessä ja yhteisössä kautta Suomen

Energiansäästöviikkoa viettävät yritykset ja yhteisöt järjestävät tänäkin vuonna erilaisia tapahtumia, seminaareja, koulutuksia ja tietoiskuja sekä asiakkailleen että omalle henkilökunnalleen. Mukana on suurteollisuusyrityksiä, hotelleja, energiayhtiöitä, seurakunnan kerhoja, koululuokkia jne. - erilaisia energiankäyttäjiä.

Tietoa siitä, miten viikkoa eri puolilla vietetään, löydät Energiansäästöviikon omasta nettipalvelusta:
www.energiansaastoviikko.fi/tiedotteet/osallistujientiedotteet/tiedotteet2005/

Energiansäästöviikkoa viettävät vuonna 2005:
www.energiansaastoviikko.fi/osallistujat/2005osallistujat/




Tulosta

Takaisin

Info