Yhteistyössä

Kahdeksan kylän kavereina.

Äetsän kunnan vaakuna

Äetsän kunta

Joutsenten reitti -logo

Joutsenten reitti

EU-lippu

YKSITYISEN KOTITYÖPALVELUN TARVEKARTOITUS ÄETSÄSSÄ

28.07.2004


Elävät kylät, elävä kunta –hanke selvitti yhdessä Äetsän kyläseurojen ja kunnan kanssa yksityisen kotityöpalvelun tarvetta Äetsässä. Kysely jaettiin ennen pääsiäistä jokaiseen äetsäläiseen talouteen. Vastauksia saatiin 494 kpl, mikä oli 23,1 % lähetetyistä. Vastanneista yli 70 % oli naisia, vastaajien ikäjakauma oli hieman painottunut yli 65-vuotiaisiin vastaajiin.

Kyselyyn vastanneista 66 % oli käyttänyt tai ajatellut käyttää yksityistä yritystä joko oman kotitaloutensa tai läheisen sukulaisensa talouden kotitöiden apuna. Säännöllisesti kotityötä oli vastaajista ajatellut teettää yli 130. Näiden lisäksi satunnaisesti palveluita tarvitsisi noin 200 taloutta. Suosituimmat ostettavat palvelut olisivat raskas siivous, pihatyöt ja pienet kodin korjaukset.

Jos Äetsässä aloittaisi uusi yksityisiä kotityöpalveluita tarjoava yritys, olisi kuntalaisten suhtautuminen positiivista. Kaksi kolmasosaa vastaajista kokeilisi mahdollisesti uuden yrityksen tarjoamia palveluita. Kokeilevien joukko kasvaisi vielä huomattavasti, jos uusi yritys tarjoaisi aluksi palveluitaan halvemmalla. Yritykseen liittyvät tärkeimmät ominaisuudet olivat kyselyn perusteella hinta / laatu, luottamuksellisuus sekä palvelun varmuus. Työntekijään liittyvät tärkeimmät ominaisuudet olivat luotettavuus, huolellisuus sekä sovitun työn hoitaminen. Yksityisten palveluiden ostamisen esteenä vastaajat pitivät hinta/laatu –suhdetta, halua tehdä itse sekä sitä, ettei palveluita ole saatavilla eikä niistä saa tietoa.

Kyselyn perusteella Äetsässäkin olisi kysyntää yksityisille kotityöpalveluille, kunhan niitä olisi tarjolla kohtuulliseen hintaan. Hinta saattaakin alkuvaiheessa olla tärkeä kysymys sekä yrittäjälle että asiakkaalle. Kun johonkin tiettyyn palveluun on totuttu ja se on hyväksi havaittu, siitä ollaan valmiita maksamaan enemmänkin laatua vastaavasti.


Tulosta

Takaisin

Info